Karaten kilparyhmä

Kiinnostaako kilpaileminen?

Oulun Karateseuran kisaryhmä on aktiivinen joukko nuoria urheilijoita, jotka tähtäävät kilpailuihin. Kisata voi kumitessa tai katassa. Nuorempana mieluummin molemmissa. Seuran urheilijoita on ollut Suomen maajoukkueessa asti edustamassa Suomea. Maajoukkueen eri haastajaryhmissä on myös iso joukko seuran nuorempia kisaajia.

Kisaryhmällä on omat harjoituksensa joihin osallistutaan seuran yleisten harjoitusten lisäksi. Kisaryhmän harjoituksissa harjoittelu on tavoitteellista. Kisaryhmällä on kaksi valmentajaa jotka koordinoivat ryhmän toimintaa ja asettavat yhdessä urheilijan kanssa tavoitteet jonka perusteella harjoitusohjelmat jatkossa tehdään ja toteutetaan. Aluksi voi toki aloittaa kevyemminkin ilman harjoitusohjelmaa, mutta kisaryhmässä kisoihin osallistuminen on aina selkeä tavoite.

Kilpaileminen on yksi osa karateharrastusta. Iso osa harrastajista ei toki ikinä kilpaile, ja se on ihan ok. Jos kuitenkin kilpaileminen kiinnostaa osana karateharrastusta,  hyvä hetki miettiä kilpailemista on vaikka heti peruskurssin jälkeen. Myöhemminkin toki mukaan ehtii oikein hyvin.

Miten pääsen mukaan?

Kisaryhmän torstain harjoituksiin voi tulla kokeilemaan miltä kisaharjoittelu tuntuu. Ilmoitathan kuitenkin etukäteen Mika Alamaulalle osoitteeseen mika.alamaula(at)gmail.com, niin osaamme varautua.

Ensisijaisesti haemme ryhmään 10-16 -vuotiaita motivoituneita harrastajia. Ikärajat eivät ole kiveen hakattuja, varsinkin jos on vahva urheilutausta tai taustaa muista kamppailulajeista.

Sitovaa päätöstä kisaryhmään liittymisestä ei tarvitse heti tehdä, vaan junnu voi käydä jonkin aikaa katsomassa meininkiä. Kun junnu alkaa olla harjoitusten vakiokalustoa, aletaan sitten sitoutumaan tarkemmin. Se vaatii joitain varustehankintoja ja jossain vaiheessa otetaan käyttöön myös harjoitussuunnitelma johon liittyy myös suunnitelma tulevista kisoista.

Miksi kisaryhmään?

Kilpaileminen tuo monelle sitä kaivattua lisämotivaatiota ja tavoitteita harjoitteluun. Kisamatkat ja leirit tuovat myös lisäelämyksiä harrastukseen. Monille kisaajille karate on muodostunut tärkeäksi osaksi elämää ja identiteettiä. Ilot ja onnistumiset sen parissa kantavat myös arkeen ja kouluun ja uusia ystävyyssuhteita syntyy ympäri maata.

Mitä se vaatii?

Kisaharjoitteluun osallistuminen toki myös vaatii ja velvoittaa. Harjoittelun on oltava tavoitteellista ja säännöllistä sekä kilpailuihin tähtäävää. Varsinkin alussa seuran normaalit junioriharjoitukset kuuluvat olennaiselta osin kisaharjoitteluun. Kisaryhmän harjoituksissa sitten syvennetään opittua kilpailun näkökulmasta.
Kisaryhmään kuuluminen velvoittaa toki myös vanhempia. Kisareissut ja kisaharkat vaativat sitä kuskaajaa, kustantajaa ja kannustajaa. Parhaiten saat tietoa keskustelemalla kisaryhmäläisten vanhempien kanssa.

 

 

DIGILEAPER OY toimii seuramme kisaryhmän virallisena tukijana ja seuran yhteistyökumppanina.