Oulun Karateseura palkittiin

Oulun seuraneuvottelukunta on oululaisten urheiluseurojen yhteistyöelin ja edunvalvoja joka toimii yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Neuvottelukunnan puheenjohtaja valitsee joka vuosi ansioituneen seuran joka palkitaan Puheenjohtajan Pystillä.

Tänä vuonna tuon arvovaltaisen maininnan sai Oulun Karateseura pitkäjänteisestä, tulevaisuuteen suuntautuneesta, monipuolisesta ja aktiivisesta toiminnasta. Palkinnon luovutti seuraneuvottelukunnan puheenjohtaja Matti Johansson ja sitä olivat vastaanottamassa Mika Alamaula ja Tapani Jorma.

Hyvä Me!!

Leiriraportti: JKA Winter Gashuku 12/2018

Suomen uuden JKA:n ensimmäinen leiri, Winter Gashuku, järjestettiin 7.-9.12. Lempäälässä. Leirin ohjasi ammattiopettaja Sensei Koichiro Okuma 6. dan JKA:n Honbu-dojolta Tokiosta. Hänet tunnetaan myös lempinimellä Iron Fist eli Rautanyrkki. Rautanyrkki-lempinimi ei tule ainoastaan tehokkaista lyönneistä vaan vuosikausia jatkuneesta intensiivisestä makiwara-harjoittelusta. Se näkyy hänen lyönneissään ja rystysissään (ja tuntuu siellä missä osuu).

Leirin järjestelyistä vastasi pääosin Lempäälän Shotokan Karate, joka suoriutui tehtävästä kiitettävästi. Aikataulut pitivät, järjestelyt olivat selkeät sekä ruoka hyvää ja sitä oli riittävästi. Leirin pitopaikkana oli Lempäälän Lempoisten koulu jonka uudehkossa salissa riitti hyvin tilaa runsaalle osallistujajoukolle. Osallistujia leirillä oli Suomen JKA-seurojen lisäksi myös Virosta ja muista suomalaisista Shotokan seuroista. Mukana oli niin junioreita kuin kokeneempaakin kaartia, valkovöisestä useamman danin mustiin vöihin. Välillä Sensei Okuma komensi seurojen senseit mukaan opettamaan alempia vöitä joten oppi saatiin perille kyllä kaikille.

Sensei Okuman opetus oli selkeää ja eteni loogisesti. Koska kyseessä oli ensimmäinen leiri, varsinkin alkuharjoituksissa keskityttiin perusteisiin, joihin saatiin erittäin hyviä uusia vinkkejä sekä vahvistettiin vanhoja tietoja. Sensei  Okuman neuvot kehon- ja erityisesti haran käytöstä toivat myös uusia oivalluksia sinänsä tuttuihin asioihin. Pyörää ei keksitty uudestaan, mutta Sensei tarjosi tuoreita näkökulmia ja tapoja ajatella ja kehittää Shotokan- karatelle tärkeitä periaatteita. Sensein opetustapa oli mukava sekoitus huumoria, vankkaa tietoa ja tarkkaa vaatimusta tekniikoiden oikeellisuudesta. Ja tulihan toki niitä toistojakin ihan mittavasti, vaikka periaatteena onkin että leireiltä haetaan oppia ja toistot tehdään sitten kotisalilla.

Oulun Karateseurasta mukana oli 5 karatekaa joiden mielestä leiri antoi erittäin paljon miettimisen ja harjoittelemisen aihetta.  Kunhan asiat on pureksittu kunnolla niitä aletaan siirtämään suoraan seuran opetukseen ja näin saadaan entisestään vahvistettua tyylisuunnalle ominaisia piirteitä. Leirin kolmen päivän kesto ja yhteensä 11 tuntia harjoituksia oli toki melkoinen rupeama, mutta ammattiopettajana Sensei Okuma osasi säännöstellä sen hiukan kovemmankin rappaamisen sopivasti rauhallisempien opetustuokioiden lomaan.

Seurastammehan on edustus sekä JKA Suomen hallituksessa (Mika Alamaula) että Dan-kollegiossa (AP Forsberg).  Molempien edustajien mielestä uuden organisaation alku on ollut loistava ja yhteistyö on toiminut jopa odotettua paremmin. Oulun Karateseura odottaa jatkossa paljon uutta ja tiivistyvää toimintaa ja on toki valmis jäsenenä sitä itsekin tuottamaan. Leirille osallistuneilta muilta seuran jäseniltä tuli VAHVA suositus kaikille muillekin seuralaisille osallistua jatkossa JKA:n leirityksiin. Ensi kesänä Suomeen on saapumassa erittäin vahva nimi vetämään Suomen JKA:n ensimmäisen kesäleirin. Nimen vahvistamme heti, kunhan kaikki asiat saadaan sovittua Suomen ja Tokion välillä. Leirin ajankohta on 28.-30.6., joka kannattaa jo nyt varata kalenterista paksulla tussilla.

OSU!

Joulunajan harjoitusmuutokset

-kisaryhmän harjoituksista tiedotetaan erikseen

Maanantai

17.30–18.45 Karate aikuiset keltainen-vihreä / kihon Pohjola-sali Peruttu 24.12.,31.12.
18.15–19.45 Kahvakuula Tatami-sali Peruttu 24.12.,31.12.
18.45–20.00 Karate aikuiset sininen-musta / kihon Pohjola-sali Peruttu 24.12.,31.12.

Tiistai

18.00–19.30 Karate seniorit Pohjola-sali Peruttu 25.12.,1.1.
19.30–21.00 Jujutsu yleinen Tatami-sali Peruttu 25.12.,1.1.

Keskiviikko

18.15–19.45 Karate aikuiset / kumite Tatami-sali Peruttu 26.12.
19.45–21.00 Kobudo Tatami-sali Peruttu 26.12.,2.12.

Torstai

17.00–18.15 Karate aikuiset / koryu Pohjola-sali Peruttu 20.12.,27.12
18.30–20.00 Jujutsu yleinen Tatami-sali Harjoitukset normaalisti
20.00–21.00 Kahvakuula Tatami-sali Peruttu 27.12.

Perjantai

17.30 – 19.00 Oulun Sydänkeskus Tatami-sali Harjoitukset normaalisti
19.00–20.30 Karate aikuiset / koryu Tatami-sali Peruttu 21.12.,28.12.

Lauantai

11.00–12.30 Kahvakuula Pohjola-sali Peruttu 22.12.,29.12.
13.00–14.30 Karate aikuiset / koryu Tatami-sali Peruttu 22.12.,29.12.
15.00–16.00 Karate aikuiset / kata Pohjola-sali Harjoitukset normaalisti
14.30–16.00 Jujutsu yleinen Tatami-sali Harjoitukset normaalisti

Sunnuntai

17.00–18.30 Karate / Dan-akatemia Pohjola-sali OKS
19.30–21.00 Ulkopuolinen käyttäjä Tatami-sali Bujinkan Shinden Dojo Oulu

 

RYHMÄ Viimeinen harjoitus Harjoitukset jatkuvat
Karate Kids A ryhmä 11.12. 15.1.
Karate Kids B ryhmä 12.12. 16.1.
7-9 vuotiaiden peruskurssi 11.12. 8.1.
10-14 vuotiaiden peruskurssi 15.12. jatkoryhmässä klo  13.00 9.1. jatkoryhmän harjoituksissa klo 18.15
7-10 vuotiaiden jatkoryhmä 13.12. 8.1.
11-14-vuotiaiden jatkoryhmä 15.12. 9.1.

 

Junnujen joulutiedotteet

OULUN KARATESEURA RY
Tiedote 13.11.2018
Karate Kids ryhmä A

Talvi tekee jo tuloaan, on aika tiedotella loppukauden ohjelmasta.

Syyskauden viimeinen harjoitus on 11.12. Kevätkausi pyörähtää käyntiin 15.1.

Kevätkaudelle otetaan mukaan uusiakin junnuja, mikäli tilaa on. Nykyisillä Kidseillä on kuitenkin etuoikeus kurssipaikoille, mutta se vaatii ilmoittautumisen osoitteeseen info@oulunkarateseura.fi. Näin tiedämme montako vapaata paikkaa ryhmässä on ensi kaudelle tarjolla uusille tulokkaille. Normaali ilmoittautuminen alkaa 1.12.

Toimistolla on vielä muutamia pukuja myytävänä mikäli et yhteistilauksessa pukua tilannut.

Mikäli teillä on kysyttävää niin olkaahan yhteydessä.

Mika Alamaula, mika.alamaula@gmail.com, 050-540 2050

———————————————————————————————————————————————————–

OULUN KARATESEURA RY
Tiedote 14.11.2018
Karate Kids ryhmä B

Talvi tekee jo tuloaan, on aika tiedotella loppukauden ohjelmasta.

Harjoitus on peruttu itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä 5.12.

Syyskauden viimeinen harjoitus on 12.12. Kevätkausi pyörähtää käyntiin 16.1.

Kevätkaudelle otetaan mukaan uusiakin junnuja, mikäli tilaa on. Nykyisillä Kidseillä on kuitenkin etuoikeus kurssipaikoille, mutta se vaatii ilmoittautumisen osoitteeseen info@oulunkarateseura.fi, mieluummin ENNEN kuin normaali ilmoittautuminen alkaa 1.12. Näin tiedämme montako vapaata paikkaa ryhmässä on ensi kaudelle tarjolla uusille tulokkaille.

Mikäli teillä on kysyttävää niin olkaahan yhteydessä.

Terhi Uusi-Vähälä, terhi.uusi-vahala@mail.suomi.net, 040 521 1104

———————————————————————————————————————————————————–

Oulun Karateseura ry
Tiedote 14.11.2018
Junnujen jatkoryhmä 11-14 -vuotiaat

Talvi lähenee pikkuhiljaa ja on aika tiedottaa joulunajan muutoksista ja vyökokeista.

Harjoituksia on peruttu ke 5.12. Itsenäisyyspäivän takia.

Ryhmän esivyökokeet pidetään 19.11. klo 17.30-18.30 ja varsinainen vyökoe 10.12 klo 18-19.30. Vöitä voi ostaa salilta hintaan 10 € ja Mon-merkkejä (natsoja) hintaan 5 € vyökokeen jälkeen. Esivyökokeessa ilmoitetaan selkeästi ketkä voivat osallistua varsinaiseen kokeeseen.

Viimeinen harjoitus ennen joululomaa on lauantaina 15.12. Kevätkausi pyörähtää käyntiin keskiviikkona 9.1. uudella innolla. Harjoitusajat pysyvät samoina ellei sähköpostilla erikseen muuta tiedoteta. Jos ette vielä ole seuran sähköpostituslistalla, niin kannattaa liittyä lähettämällä viestiä osoitteeseen info@oulunkarateseura.fi.

Ja taas tavalliseen tapaan jos on kysyttävää niin olkaa yhteydessä.

Rita Kallio, ritahkallio@gmail.com, 045-893 4440
Juha Riikonen, roikonen@mail.suomi.net, 040-8301 331

———————————————————————————————————————————————————–

Oulun Karateseura ry
Tiedote 13.11.2018
Peruskurssi 7-9 -vuotiaat

Talvi tekee tuloaan ja on aika tiedottaa loppukauden tapahtumista.

Kurssilla on välivyökoe tiistaina 11.12. harjoitusaikaan klo 17-18. Vyökokeisiin on tultava hyvissä ajoin. Vyökoe on peruskurssilaisille maksuton. Läpimenneen vyökokeen jälkeen vyömerkin (natsan) voi lunastaa toimistosta 5 euron hintaan, otathan mukaan tasarahan. Vyökoetta harjoitellaan edeltävissä harjoituksissa.

Tuo on samalla ryhmän viimeinen harjoitus. Harjoitukset jatkuvat samalla ryhmällä peruskurssin muodossa vielä kevään ajan ja huhti-toukokuussa suoritetaan sitten se keltainen vyö.

Kevään harjoitukset pyörähtävät käyntiin tiistaina 8.1. klo 17 ja harjoitusaika jatkuu saman koko kevään.

Mukavaa talven odotusta

Lippo Mikola, lmikola@icloud.com, 040-552 8801

———————————————————————————————————————————————————–

Oulun Karateseura ry
Tiedote 13.11.2018
Junnujen jatkoryhmä 7-10 -vuotiaat

Talvi lähenee hiljalleen ja on aika tiedottaa joulunajan muutoksista ja vyökokeista.

Harjoitus on peruttu itsenäisyyspäivänä 6.12.

Ryhmän esivyökoe pidetään tiistaina 20.11. klo 18-19.15 . Esivyökokeen tarkoituksena on harjoitella vyökoetta ja siinä joko annetaan lupa osallistua varsinaiseen kokeeseen nyt tai sitten vasta myöhemmin. Kaikkihan edistyvät vähän eri tahtiin. Mikäli vyökoelupa myönnetään se kerrotaan selkeästi ja merkitään myös junnupassiin merkinnällä 12/18.

Varsinaiset vyökokeet pidetään 11.12. klo 18-19.30. Vyökoemaksu käteisellä seuran hinnaston mukaan, joka löytyy internetsivuilta ja jonka olet saanut myös sähköpostiisi. Vöitä voi ostaa salilta vyökokeen jälkeen hintaan 10 € ja Mon merkkejä (natsoja) hintaan 5 €.

Kannattaa myös tutustua vyökoeohjeisiin ja –vaatimuksiin jotka olet saanut sähköpostiisi. Ota mukaan junnupassi.

Viimeinen harjoitus ennen joululomaa on torstaina 13.12. Kevätkausi pyörähtää käyntiin tiistaina 8.1. uudella innolla ja samoilla harjoitusajoilla.

Mukavaa talven odotusta.

Tiina Puotinen, tiina.puotinen@gmail.com, 040 587 6806
Mirja Peltola, 040-7309429 peltola.mirja@gmail.com

———————————————————————————————————————————————————–

OULUN KARATESEURA
Tiedote 14.11.2018
Junnujen peruskurssi 10-14 -vuotiaat

Kurssi lähenee loppuaan ja on aika tiedottaa vyökokeista ja muista tärkeistä asioista.

Harjoitus on peruttu itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä 5.12.

Kurssin vyökoe pidetään 10.12. klo 17-18, tulethan kokeeseen ajoissa. Vyökoe on peruskurssilaisille maksuton. Vöitä voi ostaa salilta kokeen jälkeen hintaan 10 € ja junnupasseja hintaan 10 €. Jatkokurssilla nuo molemmat kuten karatepukukin ovat pakollisia.

Ryhmällä on kokeen jälkeen vielä harjoituksia samoilla harjoitusajoilla oman ryhmän kanssa ke 12.11. jonka jälkeen yksi harjoitusjatkoryhmän kanssa la 15.12. klo 13.00. Junnut siirtyvät sen jälkeen joululomalle ja treeni jatkuu keskiviikkona 9.1. 11-14 –vuotiaiden jatkoryhmässä klo 18.15-19.30. Viikon toinen harjoitus on lauantaisin klo 13.00-14.30. Jatkoryhmän harjoituksiin osallistuvalla tulee olla karatepuku uuden kauden alkaessa. Jatkoryhmään ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

Ja taas tavalliseen tapaan jos on kysyttävää niin olkaa yhteydessä.

Jos et ole saanut seuran sähköpostiviestejä, kerro siitä osoitteeseen info@oulunkarateseura.fi niin lisäämme osoitteenne seuran sähköpostilistoille. Kannattaa myös tykätä seuran facebook-sivustosta jossa julkaistaan materiaalia jota ei muuaalla julkaista.

Janne Nikkinen, 050- 435 4193, janne.nikkinen@canon.fi
Tapani Jorma, 0400-504 395, tapani.jorma@gmail.com,