Kobudo

Kuva: Express-Kuva

 

Kobudo perustuu RyuKuy kobujutsuun jonka päävalmentaja Suomessa on Ilpo Jalamo 7.dan. Oulun Karateseurassa kobudo toimii syventävänä harjoituksena karaten ja jujutsun harrastajille eikä siitä järjestetä erillistä peruskurssia. Jos sinulla on vähintään keltainen vyö suoritettuna näistä lajeista voit liittyä kobudoharjoituksiin tutustumaan aseelliseen karateen.

Okinawan kobujutsulla/kobudolla tarkoitetaan Ryukyu saarilta, joista Okinawa on suurin, kotoisin olevia vanhoja taistelutekniikoita (ko=vanha, bu=soturi, jutsu= tekniikka). Vaikka kobujutsusta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä asetekniikoita, nimitys pitää sisällään laajemmassa merkityksessään myös aseettomat puolustustavat.

Kobujutsulla ja perinteisellä karatella on paljon yhtäläisyyksiä keskenään ja karaten perustekniikka onkin hyödyksi kobujutsua harjoitellessa.

Kobujutsuun kuuluvia aseita on alun perin käytetty vuosisatoja sittenyleisessä järjestyksenpidossa sekäsiviilien puolustautuessa rosvojoukkoja vastaan.

Japanin pääsaarella on myös oma kobujutsunsa, mutta siinä yhteydessä puhutaan ammattimaisten sotureiden asetekniikoista, kuten miekan ja keihään käytöstä. Monet harjoitteluun liittyvät periaatteet ovat kuitenkin samoja.

Kobujutsu on kiehtova harrastusmuoto, johon liittyy vauhdikkaita harjoituksia yksin tai parin kanssa eri aseilla.Tavallisimmin harjoitellaan bo:lla ja sai:lla, mutta pidemmälle ehtineet oppilaat perehtyvät kaikkiin järjestelmään kuuluviin välineisiin.

Aseharjoittelu muodostuu seuraavista asioista:

  • KAMAE- taisteluasento
  • UKE- aseella suoritettavat torjunnat ja puolustusliikkeet
  • SEMEGI-TSUKI/UCHI aseella suoritettavat hyökkäystekniikat
  • TAI SABAKI- liikkuminen hyökkäyksessä ja puolustuksessa
  • KUMITE- muodolliset pariharjoitukset vastustajan kanssa
  • KATA- muodollinen liikeharjoitus

Harjoittelun yhteydessä yritetään jatkuvasti kehittyä ja tuomaan esille myös seuraavia asetekniikoille olennaisia tekijöitä:

  • zanshin – henkinen valppaus
  • kiai – taisteluenergia
  • ma ai – etäisyys
  • mushin – ei-tietoisuus
  • kime – keskitys
  • sen – aloitteen ottaminen (ajoitus)
  • suki – puolustuksen heikot kohdat
  • heiho – taktiikka

Näiden asioiden sisäistäminen harjoittelun yhteydessä on olennaista oikealle edistymiselle kobujutsussa.

Oulun Karateseurassa Kobudon pääohjaajana toimii Kaisa-Liisa Turunen 1.dan Yuishinkai, jolla on pitkä kokemus kobudon opettamisesta.